-

Pellon kunnan pääsiäiskirje 30.3.2021

ti maalisk. 30 17:58:00 2021

Pellon kunnan koronatiedote
julkaistu 30.3.2021 

Oikein hyvää pääsiäistä arvoisa pellolainen!

Kädessäsi on pääsiäisväreihin sonnustettu kuntalaistiedote, jossa luonnollisesti koronaan liittyvät asiat ovat päällimmäisenä. Rokotustoiminta on kuitenkin käynnistynyt sen verran hyvin myös meillä, että se antaa perusteita kurkistaa tässä tiedotteessa myös pandemianjälkeiseen aikaan.

Koronatilanne on meillä toistaiseksi rauhallinen, mistä on kiittäminen kuntalaisten vastuullista suhtautumista annettuja suosituksia kohtaan. Vaikka virusesiintymät painottuvat pääkaupunkiseudulle, virusta esiintyy väestössä joka puolella Suomea, ja tilanne voi vaihdella nopeastikin, minkä Pellossakin saimme huomata helmikuun tartuntaketjun yhteydessä.

Lapin sairaanhoitopiirin alueella ilmaantuvuusluvut ovat viime viikkoina laskeneet, mutta siitä huolimatta on aluehallintoviraston arvion mukaan edelleen olemassa merkittävä riski tartuntatilanteen huonontumiselle. Muualta Suomesta Lappiin suuntautuva matkailu yhdessä virusmuunnosten leviämisen kanssa tekevät kokoontumisten rajoittamisen sekä koronaturvallisuustoimien huolellisen noudattamisen edelleen välttämättömäksi.

Kannustamme koronaturvalliseen pääsiäisenviettoon 

Tänä vuonna kannattaa viettää pääsiäistä kotikulmilla läheisten seurassa. Sosiaalisten kontaktien vähentäminen pienentää riskiä saada koronavirustartunta, joten kannattaa pohtia, miten kontaktien vähentäminen onnistuisi sekä omassa arjessa että pääsiäisen pyhinä.

Jos on sellainen tilanne, että täytyy matkustaa pois Pellosta, on erityisen tärkeää tarkistaa ennakkoon alueen viranomaisohjeet ja voimassa olevat rajoitukset. On esimerkiksi hyvä varmistaa, missä pääsee testiin, jos saa koronavirukseen viittaavia oireita. Jos tartuntatautilääkäri on määrännyt henkilön karanteeniin, on karanteenia ja eristystä noudatettava kaikissa tilanteissa.

Kannattaa pitää mielessä, että matkustamiseen ja etenkin ryhmämatkoihin liittyy merkittävä riski. On hyvä pohtia, onko lomailu muualla Suomessa kuin Pellossa tai omalla mökillä juuri tänä pääsiäisenä aivan välttämätöntä. Koronatilanne on erityisesti eteläisessä Suomessa ennätyslukemissa, ja ryhmämatkoihin, joita varten kerätään isompi porukka kokoon, liittyy merkittävä riski taudin leviämiselle. Näistä on saatu hiljattain lohduttomia esimerkkejä.

Pääsiäisen aikaankin on turvallisinta toimia niin kuin useimmat pellolaisetkin hienosti vuodenvaihteen ja hiihtolomien aikaan tekivät eli pysytellä oman lähipiirin seurassa ja poissa after ski -riennoista tai muista joukkokokoontumisesta. Yritetään yhdessä välttää takaiskut kevään aikana, niin pääsemme kaikki vapaammin kesälaitumille!

Se mitä pääsiäisen aikoihinkin voimme huolettomasti ja koronaturvallisesti tehdä täällä Pellossa on ulkoilla ja nauttia keväisestä säästä! Aurinko paistaa, hanget hohtavat eikä mikään ole parempaa kuin kevättalven hiihto- tai ulkoiluretki meidän upeaan ympäristöömme. Virpominenkin kannattaa tänä vuonna järjestää lähipiirin kesken ulkona.

Tiukat kokoontumisrajoitukset jatkuvat 11.4. saakka

Lapin aluehallintovirasto on päättänyt jatkaa kokoontumisrajoituksia Lapin alueella. Kaikissa sisä- ja ulkotiloissa järjestettävissä yleisö- ja yksityistilaisuuksissa rajoituksena on 6 (kuusi) henkilöä näillä näkymin 11.4.2021 saakka. 

On ensisijaisen tärkeää edelleen noudattaa, yhtä tunnollisesti kuin tähän astikin Pellossa olemme noudattaneet, koronaturvallisuusohjeita eli pitää turvavälejä, huolehtia käsi- ja yskimishygieniasta sekä käyttää kasvomaskia kohdatessaan perheen ulkopuolisia henkilöitä. Tarpeettomia kontakteja perheen ulkopuolisiin henkilöihin kannattaa välttää. 

Aluehallintoviraston sivuille on koottu vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin. Sivustolta voi käydä tarkistamassa koronatietoutta aihealueittain eriteltynä (linkki avautuu uuteen ikkunaan).  

Se, että olemme tiukasti jaksaneet noudattaa kokoontumisrajoituksia ja koronaturvallisuustoimia, on auttanut meitä pitämään koronan kurissa myös tällä Pellossa. Koronatestaus ja tartuntojen jäljitystoiminta toimivat Pellossa ja Lapissa tehokkaasti, mikä omalta osaltaan on estänyt tartuntojen leviämistä ja auttanut sammuttamaan tartuntaketjuja. 

Harrastustoiminnan rajoitukset edelleen voimassa 

Koronarajoitukset jatkuvat harrastustoiminnassa. Seuraavat säännöt ovat voimassa näillä näkymin 11.4. saakka: 

  • kaikki kunnan omistamat harrastetilat on suljettu 11.4. saakka, poislukien 16-vuotiaat ja sitä nuoremmat harrastajat 
  • kaikki yli 16-vuotiaiden ryhmäharrastustoiminta on keskeytyksessä 11.4. saakka, riippumatta ryhmän koosta
  • Pellon keilahalli toimii ajanvarauksella supistetusti, turvavälejä ja tehostettua desinfiointia noudattaen
  • Ritavalkean hissit ja rinteet ovat auki lumitilanteen niin salliessa, mutta kahvila on kiinni ja myynti toimii kahvilan terassin luukulta
  • sairaanhoitopiirien rajat ylittävät harrastustoiminnat eivät ole toistaiseksi sallittuja.

Koronatestiin matalalla kynnyksellä

Koronaepidemian leviämisen ehkäisemiseksi on ensiarvoisen tärkeää hakeutua koronatestiin, mikäli tuntee pieniäkään koronaan viittaavia oireita. Koronatestiaika varataan terveyskeskuksesta soittamalla numeroon 040 713 2771 (virka-aikana klo 8-16, lauantaisin 9-14) ja 040 713 2743 (muina aikoina).

Rokotukset jatkuvat rokotusten saatavuuden mukaan 

Ikäihmisten rokotukset jatkuvat, mutta kaikki tällä hetkellä saatavissa olevat rokotusajat on jo jaettu. Rokotusvuorossa oleva ikäryhmä on vuosina 1946-1948 syntyneet. Rokotusten saapumisen ajankohtaa ja saapuvia rokoteannoksia on vaikea ennakoida, joten rokotusten saatavuustilanne voi muuttua nopeastikin. Kunnan nettisivuilla ja some-kanavilla tiedotetaan, kun uusia rokotusaikoja on jaossa, joten kannattaa seurata tiedotuskanavia aktiivisesti. Tehosteita rokotetaan viikoilla 14-15.

Rokoteajat varataan rokotepuhelimesta: 040 631 9613 (ma-pe klo klo 8.30-15.00). Sairaanhoitaja arvioi, mihin rokotettavien ryhmään soittaja kuuluu ja antaa ajat sen mukaan. Silloin, kun aikoja ei ole saatavissa, numerosta saa neuvontaa rokotuksiin liittyen.

Pellon kunnanvirasto palvelee ajanvarauksella

Vallitsevasta koronatilanteesta johtuen Pellon kunnanvirasto pidetään suljettuna 11.4.2021 saakka. Kunnan henkilöstöllä on voimassa vahva etätyösuosistus, mikäli työtehtävät sallivat etätyöskentelyn. Kunnanvirastolla voi asioida ajanvarauksella. Ajanvarauksella varmistaa, että henkilö, jota on tulossa tapaamaan, on tavattavissa. Sovi asioinnista etukäteen puhelimitse, (henkilöstön puhelinluettelo. linkki avautuu uuteen ikkunaan) tai sähköpostitse osoitteessa, joka on muotoa: etunimi.sukunimi@pello.fi Postia voi jättää pääoven vieressä olevaan postilaatikkoon, joka tyhjennetään arkipäivisin klo 15.00 mennessä.

Kurkistus valoisampaan tulevaisuuteen!

Ehdota käyttökohteita kunnan vuoden 2021 talousarvioon

Pellon kunnassa on otettu käyttöön osallistava budjetointi. Vuoden 2021 talousarviossa on varattu 10 000 euron määräraha kuntalaisilta tuleviin aloitteisiin ja ehdotuksiin. Kuntalaiset voivat tehdä ehdotuksia määrärahan (kokonaan tai osasta) käytöstä 1.3.–30.7.2021 välisenä aikana. Kirjalliset ehdotukset ja esitykset osoitetaan Pellon kunnanhallitukselle 30.7.2021 klo 15 mennessä kirjaamoon: pellonkunta@pello.fi, mainitse otsikossa ”osallistava budjetointi” tai kirjallisesti: Pellon kunnanhallitus, Kunnantie 4, 95700 Pello. Pellon kunnanhallitus tekee esitysten perusteella päätökset määrärahan käytöstä vuoden 2021 osalta 31.10.2021 mennessä. Osallistuvassa budjetoinnissa kunnan asukkaat pääsevät vaikuttamaan siihen, miten kunnan käytössä olevia julkisia varoja käytetään. Osallisuuden myötä kuntalaisilla on yksi mahdollisuus enemmän osallistua yhteisten asioiden hoitamiseen ja päättämiseen. 

Pellonkorjuu -maaseututapahtuma järjestetään ensi kesänä

Suhtaudumme luottavaisesti siihen, että koronatilanne saadaan loppukesään mennessä aisoihin siinä määrin, että voimme neljän välivuoden jälkeen järjestää Pellonkorjuu -maaseututapahtuman entistä ehompana ja uusin tuulin varustettuna! Pellonkorjuu järjestetään koulukeskuksen ympäristössä 30.7.-1.8.2021, luonnollisestikin edellyttäen, että vallitseva koronatilanne sen sallii. Tapahtuman teemana on tällä kertaa: Valoa työhön ja tulevaisuuteen! Ohjelmassa halutaan huomioida niin Pellon kuntalaisten hyvinvointi kuin järjestää ohjelmaa silmälläpitäen mahdollisia uusia kuntalaisia ja matkailijoitakin. Pellonkorjuu on koko perheen tapahtuma, jossa järjestetään sopivaa ohjelmaa monenlaisiin mieltymyksiin. Sitä mukaa kuin ohjelmaan saadaan vahvistuksia, ohjelma täydentyy Pellonkojuun nettisivuille (linkki avautuu uuteen ikkunaan), joten sivusto, samoin kuin Pellonkorjuun facebook-sivut (linkki avautuu uuteen ikkunaan), kannattaa ottaa seurantaan. Ohjelmaehdotuksia otetaan edelleen vastaan, joten jos sinulla on mielessä Pellonkorjuuseen sopivaa ohjelmaa, niin ota yhteyttä tapahtuman tuottajaan Silja Heikkilään, p. 040 631 5641 tai silja.heikkila@pello.fi Samasta osoitteesta saa lisätietoa myös, jos on kiinnostunut tulemaan tapahtumaan näytteilleasettajaksi. 

Vuoden 2020 tilinpäätös toteutui suunnitellusti

Vuoden 2020 talousarviossa arvioitiin tilikauden tulokseksi muodostuvan noin +0,7 miljoonaa euroa poistojen jälkeen. Vuosi 2020 asetti monia haasteita toiminnallisesti ja taloudellisesti, mutta kiitos tiukan kulukurin sekä paremmin toteutuneiden valtionosuuksien, vuoden 2020 tilinpäätös asettuu tavoiteltuun noin +0,7 miljoonan euron tulokseen. Koronavuosi toi toimintaan ja talouteen monia odottamattomia haasteita, jotka kuitenkin onnistuttiin selättämään osaavan ja joustavan henkilöstön sekä nopeasti reagoivan poliittisen päätöksenteon turvin. Siirtyminen etätyöskentelyyn, siltä osin kuin työtehtävät sen mahdollistivat, sujui jouhevasti ja digitaitomme sillä saralla kehittyivät kohisten. Toisaalta henkilöstön etätyöskentely sai huomaamaan, kuinka tärkeä työyhteisön tuki onkaan, silloin kun laajamittaisesti hajaannuimme kukin työskentelemään omista etätyöpisteistämme käsin. 

Ranta- ja teollisuustontteja tulossa lisää Pelloon

Kunnanhallitus on käynnistänyt parikin erillistä kaavoitushanketta, joissa lisätään veden ääressä sijaitsevien asuintonttien saatavuutta. Päätöksenteossa on valmisteilla rantatontteja Lempeään Tornionjoen rannalle sekä Kauppatien kaavoitushankkeessa Jolmanputaan tuntumaan. Lisätietoa kaavoitushankkeista on tulossa sitä mukaa kuin asiat etenevät päätöksenteossa. Ahjolan yrityspuistossa käynnistetään lumien lähdettyä uuden alueen raivaustyöt. Myös teollisuusalueelle johtava tie peruskorjataan kesän aikana.

Reittejä digiaikaan

Pellon kunnassa on käynnissä ulkoilureittien digitointihanke. Syksyyn 2022 mennessä kunnan hiihto-, patikointi, pyöräily- ja kelkkailureitit viedään digitaaliseen järjestelmään, jolloin kartat ja muun muassa latujen kunnostustilanteet ovat helposti saatavissa digitaalisessa muodossa. Tälläkin hetkellä osa latujen kunnostustilanteesta on nähtävissä digipalvelussa Pellon kunnan kotisivuilla (linkki avautuu uuteen ikkunaan).

Laaja SOTE-selvitystyö Pellossa loppusuoralla

Pellossa on viimeisen vuoden aikana tehty henkilöstön ja asiantuntijoiden voimin laajamittaista selvitystyötä sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottamismenetelmistä. Keskeinen tavoite on osaavan henkilöstön turvin tarjota laadukkaat ja kustannustehokkaat palvelut pellolaisille Pellossa myös mahdollisen valtakunnallisen sote-uudistuksen jälkeenkin. Kunnanhallitus päätti viime elokuussa, että selvityksen kohteeksi otetaan rinnakkain oman toiminnan tehostaminen sekä vaihtoehtoinen tuotantomalli, jossa Pellon kunta perustaisi yhteisyrityksen yhdessä jonkin valtakunnallisen toimijan kanssa tuottamaan palveluja Pellossa. Työn alkuvaiheessa päädyttiin siihen, että yhteisyrityksen avulla tuotettavat palvelut rajattiin koskemaan ainoastaan perusterveydenhuoltoa sekä erikoissairaanhoitoa. Sosiaalipalvelujen osalta keskityttäisiin kehittämään ja tehostamaan omaa toimintaa.

Selvitystyö on nyt loppusuoralla ja sen tuloksia on esitelty valtuutetuille sekä henkilöstöjärjestöille viime viikolla. Koska yhteisyrityksen kohdalla on suoritettu hankintalain mukainen kilpailutus, joudutaan asia käsittelemään toimielimissä ei julkisena asiana siihen asti, että valtuusto on tehnyt asiassa päätöksen. Luottamushenkilöille selvitystyön ja kilpailutuksen tuloksia luonnollisesti avataan hyvinkin seikkaperäisesti ennen päätöksentekoa. Asia etenee kunnanhallitukseen pääsiäisen jälkeen 12.4 pidettävään kokoukseen. Valtuusto käsittelee asiaa 19.4 pidettävässä kokouksessa. 

Pellon kunta toivottaa rauhaisaa ja koronavapaata pääsiäisenaikaa

Pääsiäiskirje pdf-muodossa (PDF).