Pellon tarina ja visio
-

Pellon tarina ja visio

Pellolaisuus syntyy väylistä ja silloista, risteyksistä ja vaihdosta.

Väylä virtaa pohjoisesta etelään yhdistäen maan ylä- ja alapuoliskon, erottaen lännen ja idän. Sen juoksussa virtaa tietoa, haasteita, harrasteita, taitoja, ruokakulttuuria, muistoja, perinteitä ja uutta raikasta vettä.

Silta kurottaa väylän yli Ruotsiin, länteen, ulkomaille ja Pelloon se tuo maailman. Siltaa pitkin kulkee neljä kulttuuria kahteen suuntaan tulee, menee, vie, maustaa ja jää. Ihmiset, tavarat, taidot ja yritykset kulkevat reippaana virtana.

Sillan kulkijat tuovat mukanaan avaran väylän erilaisuuden ymmärtämiselle ja vapaudelle. Avoimuuden ja traditioiden silta ylittää sukupolvien kuilun. Perinteet ja juuret yhdistävät ja sitovat. Niiden turvin on hyvä rohkaistua ulos ja eteenpäin: uusille väylille, valtaväylille, reiteille omaan pellolaisuuteen ja siitä ammentamiseen!

Pellon visio 2030

"Ennakkoluulottomasti kasvava, Väylänvarren eloisin elinympäristö ja logistinen keskus Kalotilla"