-

Museopalvelut

Museotoiminnan tavoitteena on ylläpitää ja vahvistaa väestön ymmärrystä kulttuurista, historiasta ja ympäristöstä. Museot ovat avoimia kaikille. Museot huolehtivat kulttuuri- ja luonnonperinnön tallentamisesta ja säilyttämisestä tuleville sukupolville. Samoin museot jakavat näyttelyillä ja julkaisuilla tietoa yleisölle sekä harjoittavat tutkimusta ja opetusta. Pellon kotiseutumuseona toimii Konttajärveltä Pelloon vuonna 1952 siirretty Mäen talo, joka on toiminut kotiseutumuseona vuodesta 1966 lähtien. Turtolassa on myös kotiseutumuseo, joka sijaitsee Turtolan kirkon läheisyydessä. Museolla pyritään säilyttämään pellolaista vanhaa perinnettä ja esineistöä. Mäen talo on peräisin 1800-luvulta. Konttajärven kylä oli ensimmäinen Lapin Sodan aikana polttamatta jääneistä Pellon kylistä Meltauksentien varrella. Museo sisältää laajan kokoelman erilaisia uistimia ja Pellon kunnasta löydettyjä kivikautisia työkaluja. Museossa on vuonna 1963 Yrjo Juuson Kotavuoman suolta Lampsijärveltä löytämä veneen airo, joka on museon vanhimpia esineitä. Lahden pikkutuvan puolella kotiseutumuseossa on joppaustavaraa, muun muassa kahvisäkki ja sakariini. Museo ottaa lahjoituksena vastaan vanhaa pellolaista esineistöä.

Palvelukanavat