Pellon valtuuston iltakoulu yritysvierailulla
-

Julkaistu

Pellon valtuuston iltakoulu yritysvierailulla

Pellon valtuusto jalkautui iltakoulun merkeissä Pellopuu Oy:n tuotantotiloihin Turtolaan.

Vierailun aluksi Pellopuun toimitusjohtaja Perttu Pörhölä kertoi Pellopuun historiasta, nykytilasta ja tuotannosta. Pellopuun oma erikoistuote on ”jättihirsi”, jota yrityksessä valmistetaan kolmessa vuorossa. Hirsirakentaminen on kotimaassa ja maailmalla arvostettua ja kysyntää on riittänyt. 

Tuotantotilat tutuiksi

Iltakoulu kävi tutustumiskierroksella Pellopuun tuotantotiloissa. Halleissa oli pitkissä tuotantolinjoissa hirren valmistamiseen käytettäviä koneita.  Koneita oltiin osin uusittu ja uusiakin investointeja on tulossa. Tuotannossa hyödynnetään aurinkosähköä ja sivutuotteena syntyvää haketta käytetään energiantuotantoon Pellopuulla ja siitä riittää ulkopuolellekin vietäväksi. 

Iltakoulussa ajankohtaiset kaavoitushankkeet

Tehdaskierroksen jälkeen ilta jatkui valtuuston iltakoulun merkeissä. Iltakoulun aiheena oli ajankohtaiset kaavoitus- ja investointihankkeet Pellon kunnassa. Käytiin läpi Valkeajärven, Lempeän ja Kauppatien kaavamuutosten valmistelutilanne.

Pellon kunnan investointihankkeista tällä hetkellä ajankohtaisia ovat Ahjolan teollisuusalueen teiden saneeraus, Kyllinkeitaan vesikattoremontti, terveyskeskuksen ja Kyllinkeitaan jäähdytysjärjestelmien hankinta, joidenkin katujen asfaltointi, kirjaston ilmanvaihto ja jäähdytys, tievalojen ohjausjärjestelmän hankinta sekä Arhmaan puisto –monitoimipuiston rakentaminen Pyrevä-puiston läheisyyteen.  Kaikki mainitut investointihankkeet valmistuvat kuluvan kesän ja syksyn aikana. Lisäksi on alkamassa kiinteistönselvitystyö kunnassa sijaitsevien kiinteistöjen verotustietojen ajantasaistamiseksi, mutta yksityiskohdat kiinteistöselvityksen toteutustavasta päätetään myöhemmin. 

Lisää yritysvierailuja luvassa

Pellon kuntapäättäjät saivat erinomaiset arvosanat Suomen Yrittäjien kuntabarometrissa. Tästä inspiroituneena päätettiin kehittää luottamushenkilöiden toimintaa siten, että jatkossa Pellon päättäjät vierailevat säännöllisesti pellolaisissa yrityksissä. Näin päättäjille tulee tutuksi yritysten toiminta ja voidaan entistä paremmin huomioida päätöksenteossa myös yritysnäkökulma. 

Valtuutetut tutustumassa Pellopuun tuotantolinjaan

Pellopuu tuottaa aurinkosähköllä energiaa tuotantolaitoksen tarpeisiin.

Valtuuston I varapuheenjohtaja Lasse Rundgren (vas.) ojjensi Pellopuun toimitusjohtaja Perttu Pörhölälle muistoksi valtuutettujen käynnistä Pello-vaapu

Yritysvierailu jatkui valtuuston iltakouluna ajankohtaisten kaavoitus- ja investointihankkeiden esittelyn merkeissä.


 


Asiasanat


Piditkö uutisesta? Jaa se kaverille!