Pellon kunnan myöntämät kesätyösetelit 2023
-

Julkaistu

Pellon kunnan myöntämät kesätyösetelit 2023

Pellolaisilla vuonna 2004-2008 syntyneillä nuorilla on mahdollisuus saada kesätyöseteli tulevalle kesälle 2023 työllistyessään Pellon kunnan alueelle. Tuetulla kesätyöllä on tavoitteena antaa nuorille omakohtaisia kokemuksia työelämästä, sen pelisäännöistä, työtehtävistä sekä yritysten ja työpaikkojen toiminnasta. Kesätyösetelin arvo on on tänä vuonna 195 euroa.

Kesätyösetelillä tuettua kesätyöpaikkaa voi hakea yrityksistä, yhdistyksistä, osuuskunnasta, seurakunnasta ja valtion työpaikoista. Omaan kotiin tai muihin yksityistalouksiin tai perheisiin ei voi työllistyä setelin avulla. Kuntakonsernin omat kesätyöpaikat tulevat erikseen haettavaksi (julkaistaan maaliskuun lopulla), eikä niihin niihin tarvita erillistä kesätyöseteliä.

Työn tulee ajoittua lomakauden 2.5.2023-30.9.2023 väliselle ajalle. Kesätyöseteli on henkilökohtainen ja se myönnetään vain kerran vuodessa.

Kesätyöseteliin oikeutettu nuori voi kesätyötä hakiessaan kertoa mahdolliselle työnantajalleen kesätyösetelin tuomasta palkkatuesta. Kesätyösetelin mukainen palkkatuki edellyttää vähintään kahden viikon työssäolojaksoa ja vähintään 30 h / vk ja alan työehtosopimuksen noudattamista (mm. kesätyöntekijän palkkaus, ja lomakorvaukset). Edellytyksen mukainen toiminta oikeuttaa kesätyösetelin mukaiseen palkkatukeen (195 euroa).

Nuori voi hakea kesätyösetelin Meän Opinahjosta, opinto-ohjaaja Tuija Huuskolta opiskelijakorttia tai muuta opiskelutodistusta vastaan. Nuoren työllistäneelle työnantajalle maksetaan kesätyösetelin mukainen tuki takautuvasti sen jälkeen, kun työnantaja on toimittanut kuntaan laskun kesätyösetelistä, täytetyn kesätyösetelin, palkkaerittelyn maksetusta palkasta sekä työajanseurantalomakkeen.

lisätietoja:
opinto-ohjaaja Tuija Huusko, tuija.huusko@pello.fi, 040 713 2755

henkilöstö- ja hyvinvointivastaava Sari Eero, sari.eero@pello.fi, 040 637 5334


Piditkö uutisesta? Jaa se kaverille!