Luottamushenkilökoulutusta Pelloon
-

Julkaistu

Luottamushenkilökoulutusta Pelloon

Pelloon saadaan joulukuun alussa paljon kysyttyä luottamushenkilökoulutusta talouden ja hallinnon osaamiseen.

Pellon uuteen valtuustoon valittiin kesäkuussa 10 uutta valtuutettua. Koska moni valtuutettu on uusi, kysyntää luottamushenkilökoulutuksesta on ollut. Toki koulutuksesta ja tiedon päivityksestä hyötyvät myös jo aikaisemmin päättäjinä toimineet.

Pellon kunta järjestää talouden ja hallinnon koulutusta luottamushenkilöille. Koulutuksessa käsitellään talouden taustatietoa, nykytilaa ja tulevaisuutta. Keskustelussa on myös tulevan sote-muutoksen vaikutus kunnan toimintaan. Kouluttajaksi saapuu hallintotieteiden tohtori Eero Laesterä.

Eero Laesterä on maan nimekkäimpiä kuntataloustieteilijöitä, joka tuntee perusteellisesti Suomen kuntatalouden tilan ja tulevaisuuden näkymät. Laesterä on pitkäjänteisesti kehittänyt kuntatalouden laskentametodeja ja arviointia. 

Eero Laesterä kouluttaa Pellossa 8. joulukuuta luottamushenkilöitä illalla ja pitää päivällä koulutuksen Pellon kunnan johtaville viranhaltijoille.


Asiasanat


Piditkö uutisesta? Jaa se kaverille!