Kunta alentaa huonelämpöä energian säästämiseksi
-

Julkaistu

Kunta alentaa huonelämpöä energian säästämiseksi

Pellon kunta osallistuu valtakunnalliseen energiansäästökampanjaan. Kampanjassa kannustetaan pienen arjen tekoihin, joilla jokainen meistä voi osallistua energiansäästötalkoisiin.

  • Voiko kevyemmällä kaasujalalla säästää energiaa?
  • Kuinka paljon suihkua ja ylimääräistä vedenjuoksutusta lyhentämällä voi säästää energiaa?
  • Voiko kiukaan sammuttaa jo löylyissä istuessa?

Näihin ja moniin muihin arkisiin energiansäästökeinoihin löytyy vinkkejä Astetta alemmas –kampnajasivulta (avautuu uuteen ikkunaan).

Kunta osallistuu energiansäästötalkoisiin

Pellon kunnan kiinteistöissä säädetään lämpötilaa energiatehokkaaksi. Säästö saavutetaan laskemalla esimerkiksi toimistotilojen ja koulukiinteistön huonelämpötilaa noin yhdellä asteella.

Kun kunnan valaistuksia uusitaan, siirrytään käyttämään energiatehokkaampia LED-valaisimia. Tarkastellaan myös katuvalojen palamisaikoja, olisivatko ne lyhennettävissä joiltain osin.  Tiedottamisen keinoin pyritään vaikuttamaan lämpimän veden kulutuksen vähentämiseksi. 

Pellon kunta suosittelee lämpimästi kimppakyytien käyttöä työmatkoilla. Tai jos asuu pyöräily- tai kävelymatkan päässä työpaikasta, suosimaan lihasvoimaa työmatkoissa. Tähän kannustetaan Pellon kunnassa jo työsuhdepyöräedun tarjoamisellakin.

Ryhdytään yhdessä energiansäästötalkoisiin, pienillä arjen teoilla on merkitystä!

Pellon energiansäästötalkoot osana Astetta alemmas -kampanjaa

Astetta alemmas on valtionhallinnon yhteinen energiansäästökampanja. Se tarjoaa konkreettisia vinkkejä energiansäästöön ja sähkön kulutushuippujen leikkaamiseen kotona, työssä ja liikenteessä. Nyt on aika tehdä nopeavaikutteisia energiansäästötoimia. Jotta energiaa riittää meille kaikille!

Säästä sieki energiaa, vaikkapa laskemalla huonelampötilaa tai lattialämmitystä. Villasukat jalkaan, niin tarkenee!
 


Piditkö uutisesta? Jaa se kaverille!