Kulttuurikahvila Helmen avajaiset jatkaa Vireää Pellon kesää
-

Julkaistu

Kulttuurikahvila Helmen avajaiset jatkaa Vireää Pellon kesää

Vireä Pello näkyy kesällä myös kulttuurin merkeissä

Koulukeskuksen entinen ruokala on saanut uuden roolin kunnan tapahtumakentässä. Kulttuurikahvila Helmi tarjoilee tilan, jossa järjestää esimerkiksi musiikki- ja kirjallisuusaiheisia tapahtumia ja tilassa on myös oma flyygeli. Tilaa vuokrataan kunnan kautta. Helmi avataan yleisölle tulevana viikonloppuna, joka on Pellossa muutenkin kulttuurisesti erittäin vilkas. Avajaisia vietetään la 3.7. klo 15.00, ja sunnuntaina 4.7. klo 14.00 koetaan Oiva Arvolan saagoihin perustuva Oodeja Oivalluksille -ensiesitys Harry Ylisaukko-ojan tulkitsemana. Maanantaina 5.7. klo 18 järjestetään Pellon kirkossa Väyläfestivaalin Jälkiä jättämättä -konsertti. Pellon kuvataideseuran näyttely avataan Hirsipuolella (koulukeskuksessa) ke 6.7. klo 18.00.

Nyt nautitaan kesästä, kulttuurista ja kauniista ilmoista - ollaan kuitenkin vielä tietoisia koronasta ja sen mukanaan tuomista turvaväleistä, käsihygieniasta ja kasvomaskeista kun liikutaan isommissa joukoissa.  Seuraa kesän tapahtumakalenteria! 


Piditkö uutisesta? Jaa se kaverille!