Koronatiedote - muutoksia maahantulomääräyksissä
-

Julkaistu

Koronatiedote - muutoksia maahantulomääräyksissä

Rajayhteisön asukkaiden erillisvapaus poistuu

Koronarokotukset Pellossa

Pellon koronarokotukset ovat käynnistyneet sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön rokotuksista. Kun sote-henkilöstö on rokotettu, siirrytään rokottamaan palvelukotien asukkaita ja yli 80-vuotiaita kotona asuvia kuntalaisia. Yli 80-vuotiaille henkilöille soitetaan terveyskeskuksesta ja tiedustellaan halukkuutta rokotteeseen ja varataan aika neuvolaan niille, jotka rokotteen haluavat. Yli 80-vuotiaiden jälkeen seuraava rokotettava ryhmä on 70-80 -vuotiaat, mutta he eivät vielä voi varata aikaa rokotukselle, koska varmuutta rokotetoimituksista ei ole.

Rokotteiden saapumisessa Pelloon on ollut viivästymää. Rokotusjärjestys on määritelty kansallisesti, eikä siihen ole mahdollista vaikuttaa paikallisesti. Ajankohtaisista rokotusryhmistä tiedotetaan sitä mukaa kun rokotuksia saadaan lisää Pelloon. Riskiryhmien tullessa rokotusvuoroon, niissä noudatetaan kiireellisyysjärjestystä, eli syöpähoidossa oleva potilas tai elinsiirtopotilas voi olla esimerkki kiireellisessä rokotusjärjestyksessä olevasta rokotettavasta verrattuna vaikkapa hyvässä hoitotasapainossa olevaan astmaatikkoon.

Muuntoviruksen uhka muuttaa rajoituksia Tornionlaaksossa

Valtioneuvosto päätti 22. tammikuuta, että maahantulorajoituksia kiristetään Suomessa keskiviikosta 27.1.2021 lähtien ja ne ovat voimassa 25.2.2021 asti. Tavoitteena on vähentää rajan ylittävää liikennettä merkittävästi. Työmatkaliikenteessä sallitaan vain välttämätön liikenne Suomeen. Henkilö ei voi itse määrittää työmatkansa välttämättömyyttä. Työmatka edellyttää työnantajan täyttämää virallista todistusta, joka löytyy Raja.fi –sivustolta (linkit avautuvat uuteen ikkunaan). 

Välttämättömäksi katsotaan yhteiskunnan toimivuuden ja huoltovarmuuden kannalta merkittävä työ, jonka toteuttaminen edellyttää toisesta maasta saapuvan henkilön tai henkilöiden työsuoritusta eikä työ siedä viivästystä. Mikäli rajanylitys tapahtuu usein esimerkiksi työmatkan takia, kotonatestausta suositellaan tämänhetkisen tiedon mukaan kerran viikossa, ellei flunssaoireita ilmene. Rajoitukset eivät vaikuta Suomesta ulkomailla työssä käyviin. 14 päivän karanteenisuositus ja koronatestisuositus ovat voimassa myös vapaa-ajan matkustajille. 

Rajayhteisön asukkaiden erillisvapaus poistuu

Aiempaa päätöstä rajayhteisöstä muutetaan siten, että siihen kuuluminen ei ole enää peruste maahantulolle. Käytännössä tämä ei koske Suomen kansalaisia, koska Suomen kansalainen ja Suomessa asuva on lain mukaan aina oikeutettu saapumaan Suomeen. Kuitenkin tässä vakavassa tilanteessa on vahvasti suositeltavaa rajoittaa rajan yli tapahtuva liikkuminen vain kaikkein välttämättömimpään liikenteeseen, jotta saamme koronan leviämisen kuriin ja ehkäisemme mahdollisimman tehokkaasti uuden virusmuunnoksen rantautumista tänne Pelloon.

Rajayhteisöjen asukkailla ei myöskään ole enää oikeutta ylittää rajaa muualta kuin rajanylityspaikkojen kautta. Tämä muutos koskee myös Suomen kansalaisia, joiden on jatkossa ylitettävä raja päätöksessä vahvistettujen rajanylityspaikkojen kautta.  Näin terveysviranomaisilla olisi mahdollisimman kattavat mahdollisuudet kohdistaa tarvittavia terveystoimia rajanylittäjiin. 

Liikkumissuosituksia myös sairaanhoitopiirien välille

Tartuntojen ilmaantuvuustilanne Lapin kahden sairaanhoitopiirin välillä eroaa toisistaan merkittävästi Lapin sairaanhoitopiirin eduksi. Eroavaisuudesta johtuen onkin edelleen voimassa suositus, jonka mukaan tarpeetonta liikkumista sairaanhoitopiirien rajojen yli tulisi välttää. Vahvasti suositellaan myös, että sairaanhoitopiirin rajojen ylittäviä urheilu- ja liikuntatapahtumia ei järjestettäisi. Suositus koskee kaikenikäisiä yksilö- ja joukkuelajien liikunta- ja urheilutapahtumia sisä- ja ulkotiloissa. Kokoontumisrajoituksien osalta Lapin sairaanhoitopiirissä noudatetaan toistaiseksi valtakunnallista tasoa, eli 50 hengen rajoitukset ovat voimassa.

Testiä suositellaan ulkomailta saapuville

Valtionhallinto suosittelee, että kaikki maahantulijat kävisivät koronatestissä. Ohjeistus asiasta odottaa kuitenkin vielä tarkennuksia. Tämänhetkisen tiedon mukaan säännöllisesti rajan ylittävien henkilöiden suositellaan käyvän koronatestissä kerran viikossa, ellei koronaan viittaavia oireita ilmene. 

Rajanylittäjät voivat ottaa yhteyttä Pellon terveyskeskukseen koronatestiajan sopimiseksi rajalla jaettavan ohjeen mukaisesti. Testaaminen edellyttää käytännön järjestelyjä, kuten suojavarusteisiin pukeutumista, joten ajan varaaminen on tarpeellista.

Terveyskeskuksen ajanvarauksen puhelinnumero on 040 713 2771 (ma-pe klo 8-16, la klo 9-14). Muina aikoina kysymyksiin vastataan vuodeosaston numerosta 040 713 2743, mutta testaaminen pyritään keskittämään päivän ajalle.

Päivitettyä tietoa rajanylityksiä koskeviin säädöksiin ja suosituksiin löytyy osoitteesta valtioneuvoston sivuilta (linkki avautuu uuteen ikkunaan).
 


 

VETOOMUS PELLOLAISILLE!

Arvoisa pellolainen

Pellossa olemme toistaiseksi selvinneet tartuntojen osalta varsin hyvin. Tartuntoja on koko kuluneen kauden aikana ilmennyt vain seitsemälle kuntalaiselle. Tästä on kiittäminen sinua, joka olet

  • käyttänyt kuuliaisesti maskeja asioidessasi kodin ulkopuolella
  • noudattanut turvavälejä esim. kassajonoissa ja muissa tiloissa, joissa on kansalaisia koolla
  • huolehtinyt hyvästä käsihygieniasta
  • käynyt vähimmästäkin oireilusta koronatestissä
  • välttänyt tarpeettomia matkoja naapurikuntiin
  • välttänyt tarpeettomia valtakunnan rajan ylityksiä
  • pidättäytynyt yleisötilaisuuksista, joissa viruksen leviämisedellytykset ovat suotuisia.

Rokotustoiminta on käynnistynyt myös täällä Pellossa ja kunhan rokotteita saadaan, kiihtyy rokotustahti entisestään. Rokotteiden puute yhdessä viruksen muuntautumisen kanssa jatkaa tämän taistelun loppusuoraa merkittävästi. Nyt on äärimmäisen tärkeää, että et anna otteen herpaantua, vaan jaksat samalla vastuullisuudella kuin tähänkin asti.

Vahva vetoomuksemme on, että noudatat kuuliaisesti annettuja ohjeita. Se on tässä tilanteessa paras tapa ennaltaehkäistä tartuntojen ilmaantuvuutta täällä Pellossa.

Eero Ylitalo   Maija Risku
kunnanjohtaja   vastaava lääkäri

 


Asiasanat


Piditkö uutisesta? Jaa se kaverille!