12-15 -vuotaiden koronarokotukset Pellossa
-

Julkaistu

12-15 -vuotaiden koronarokotukset Pellossa

Koronarokotusta suositellaan 12 vuotta täyttäneille nuorille.

Pellossa koronarokotuksen saavat nyt kaikki 12-vuotiaat ja sitä vanhemmat henkilöt. Pellossa 12-15-vuotiaiden koronarokotukset annetaan neuvolassa. 

Rokotusajan voi varata tiistaisin ja torstaisin numerosta 040 631 9613. Rokotusajan varaaminen onnistuu myös WhatsApp -viestillä samasta numerosta.

Koronarokotusta suositellaan 12 vuotta täyttäneille nuorille, sillä rokottamalla voidaan suojata nuoria ja samalla heidän lähipiiriään erityisesti vakavalta koronavirustaudilta. Koska rokotukset estävät suuren osan tartunnoista, ne vähentävät myös lapsiin ja nuoriin kohdistuvien rajoitustoimien tarvetta.

Vaikka lasten sairaalahoitoa vaativien tautitapausten määrä on pieni, pandemian vuoksi asetetut rajoitukset kohtaamisille, harrastuksille ja koulunkäynnille vaikuttavat lasten ja nuorten elämään voimakkaasti.

Myös lapset ja nuoret voivat kärsiä pitkäkestoisesta koronavirustaudista, jossa oireet pitkittyvät. Tästä on kuitenkin vielä vähän tutkimustietoa. Lasten ja nuorten koronatautiin on lisäksi kuvattu liittyvän harvinaisena jälkitautina vakavaa yleistynyttä tulehdusreaktiota.

Alle 18–vuotiaille tarjotaan Biontech-Pfizerin Comirnaty-rokotetta tai Modernan Spikevax -rokotetta, sillä niillä on ehdollinen myyntilupa 12–17-vuotiaiden rokottamiseen. Lasten ja nuorten rokotukset näillä rokotteilla ovat jo alkaneet laajasti Yhdysvalloissa, Kanadassa sekä useissa Euroopan maissa.  

Rokotetta annetaan yhteensä kaksi annosta. Toinen annos annetaan pääsääntöisesti 12 viikkoa ensimmäisen annoksen jälkeen. (THL10.8.2021)

Voiko alaikäinen päättää rokotuksesta itse?

Kuten muidenkin rokotteiden kohdalla, alaikäinen voi itse päättää koronarokotteen ottamisesta, jos rokotuksen antava terveydenhuollon ammattilainen katsoo, että hän ikänsä ja kehitystasonsa perusteella kykenee päättämään rokotuksestaan. Lapsen itsenäiselle päätöksenteolle ei ole laissa määritelty ikärajaa, ja siksi asia arvioidaan tapauskohtaisesti. 

Jos nuori ei ole kykenevä tai halukas päättämään rokotuksestaan itse, rokottamiseen kysytään suostumusta huoltajilta. Jos nuorella on useampi kuin yksi huoltaja, suostumus tarvitaan kaikilta huoltajilta. 

Koronarokotuksen lupalappu löytyy kunnan kotisivuilta, ja se  on saatavana myös kouluterveydenhoitajalta, neuvolasta ja terveyskeskuksesta.

Lisätietoa koronarokotteista voi kysyä kouluterveydenhoitajalta ja neuvolasta.

 Kouluterveydenhoitaja 
Jenni Ritatörmä
040 733 5919

Älä sie huijo, ota rokote -juliste


Asiasanat


Piditkö uutisesta? Jaa se kaverille!