ke lokak. 09 13:44:00 2024
Pellossa vanhusten viikon tapahtumiin kuului muun muassa ikäihmisten hyvinvointipäivä keskiviikkona 9.10.
Kulttuurikahvila Helmessä oli monenlaista hyvinvointipistettä tarjolla. Yhteislaulujen, pelien ja kahvien lisäksi tällä kertaa mukana oli eri asiantuntijoita.
Osallistumaan pääsi äänimaljarentoutukseen, jalkahoitajan vastaanotolle sekä verenpaineen mittaukseen.
Päiväkodin lapset kävivät tapahtumassa esittämässä lauluja ja yhdessä ikäihmisten ja lasten kanssa pidettiin myös pieni jumppahetki.
Päivän järjestelyistä vastasivat Sonja Ylisaukko-oja ja Marianne Ylitalo, joka myös vastasi päivän musisoinneista.
Hyvinvointipäivän järjestäminen onnistui Marja-Leena Mattilalta ja Juho Mattilalta saadun rahalahjoituksen turvin.