Terveystarkastaja muistuttaa: nyt on hyvä aika mitata kodin sisäilman radonpitoisuus
-

Terveystarkastaja muistuttaa: nyt on hyvä aika mitata kodin sisäilman radonpitoisuus

ke 26. lokakuuta 2022 07.19.00

Syksyn ja kevään välinen aika on oikea ajankohta mitata radonpitoisuuksia omakoti- ja rivitaloissa sekä kerrostalojen maanvastaisissa kerroksissa. Radon on hajuton ja näkymätön radioaktiivinen kaasu, jota voi esiintyä sisäilmassa. Pitkäaikainen altistuminen radonille lisää riskiä sairastua keuhkosyöpään.

Mittaaminen on ainoa tapa saada radonpitoisuus selville. Radonin mittausajaksi suositellaan kahta kuukautta syyskuun alun ja toukokuun lopun välisenä aikana. Mittaus tehdään yleensä radonmittauspurkeilla, joita voi tilata esimerkiksi Säteilyturvakeskuksesta. Säteilyturvakeskuksen suositus on, että mittaus uusitaan 5–10 vuoden välein riippuen pitoisuudesta ja rakennukseen tehdyistä muutoksista.

“Merkittävin sisäilman radonlähde on rakennuksen alapohja ja maaperä, josta radon voi päästä epätiiviistä kohdista rakennuksen sisäilmaan. Pitoisuudet ovat korkeampia läpäisevällä soraharjulla ja matalampia savimaalla. Radonia ei voi aistia, joten pientaloasujien sekä rivitalojen ja kerrostalojen alimman kerroksen asujien on tärkeä huolehtia säännöllisestä mittaamisesta. Taloyhtiöiden ja asunto-osakeyhtiöiden kohdalla asia kannattaa ottaa puheeksi isännöitsijän ja hallituksen kanssa yhteisesti”, sanoo Rovakaaren ympäristöterveydenhuollon terveystarkastaja Juho Korva.

Radonin pääsyä sisäilmaan voidaan estää rakennusvaiheessa asennettavalla radonputkistolla ja tiivistyksillä tai myöhemmin asentamalla radonimuri.

Lisätietoa radonista, sen mittaamisesta ja torjunnasta löytyy esimerkiksi Säteilyturvakeskuksen (STUK) sivuilta:

Tietoa radonista ja radonmittauksista

Radoniin liittyvissä asioissa voi olla yhteydessä Rovakaaren ympäristöterveydenhuollon terveystarkastajaan Juho Korvaan (puh. 040 623 4918, juho.korva@rovaniemi.fi).