-

Pellon kunnan koronatiedote 21.5.2021

pe toukok. 21 11:04:00 2021

Koronarajoituksiin on tullut osittain huojennuksia, mutta on silti ensiarvoisen tärkeää edelleen noudattaa koronaturvallisuustoimia: huolehtia hyvästä käsi- ja yskimishygieniasta, käyttää kasvomaskia ja pitää turvaväliä.  Rokotukset etenevät hyvin, mutta on kuitenkin muistettava, että vaikka olisi saanut rokotuksen, täytyy silti edelleen käyttää kasvomaskia ja noudattaa muita koronaturvallisuustoimia.

Rajanylittäjät koronatestiin

Koronatilanne on Pellossa ja Lapissa rauhallinen, mutta Ruotsin Norrbottenin koronatilanne on haastava. Sen vuoksi on erityisen tärkeää välttää kaikkea ei-välttämätöntä asiointia Ruotsiin.  Norrbottenissa todettiin viime viikolla yli 1 000 uutta koronatartuntaa ja korona on aktiivinen muun muassa Luulajassa, Bodenissa, Piteåssa ja Kiirunassa (Ylen uutinen, linkki Ylen sivuille). Rajan yli tultaessa Suomi suosittaa vahvasti koronatestausta ja 72 tunnin kuluttua uutta testausta, vaikka kyseessä olisi vain pikainen piipahdus kauppakäynnillä Ruotsin puolella. Työmatkaliikentettä varten on omat säännöksensä. 

Sairaanhoitopiirin ylittävät urheilutapahtumat sallittuja koronaturvatoimin

Sairaanhoitopiirin rajat ylittävät urheilutapahtumat ovat jälleen sallittuja, mutta turvaväleistä, maskeista ja käsihygieniasta on hyvä huolehtia mahdollisuuksien mukaan. 

Kokoontumisrajoituksiin lievennyksiä

Yli 50 hengen yleisötilaisuudet ovat nyt sallittuja, kunhan niissä noudatetaan turvavälejä ja käytetään maskeja. Maskisuositusta jatketaan julkisissa tiloissa ja työpaikoilla, joissa turvavälien pitäminen ei ole mahdollista.

Pellon vastaava lääkäri Maija Risku muistuttaa, että koronaturvallisuustoimien noudattaminen on edelleen tärkeää.