-

Pellon koronatestaus siirtyy rajalle 1.6. ja rajanylittäjien terveystarkastuskäytännöt muuttuvat

ma toukok. 31 12:40:00 2021

Uutinen päivitetty 31.5.2021.

Pellossa testaustoiminta siirtyy rajalle 1.6. alkaen.

Pellon koronatestaus siirtyy raja-asemalle 1.6. alkaen.  Myös kuntalaisten testaaminen siirtyy pääosin rajalle.

Koronatestin ajanvaraus tapahtuu edelleen poliklinikan numerosta 040 713 2771 virka-aikaan ja lauantaisin klo 9-14. 

Mikäli infektio-oireet vaativat hoitajan tai lääkärin arviota, voidaan testi ottaa myös terveyskeskuskessa. Tarve arvioidaan tilanteen mukaan ja ohjeet saa soittaessa. 

Kulku koronatestiin tapahtuu alla olevan kartan mukaan, omaa testivuoroa odotetaan P-paikalla. Huomioi vastaantuleva liikenne (kaistaviiva ja kärkikolmio Ruotsista suunnasta tulossa). Koronatestikontti siirretään terveyskeskuksesta rajalle, mutta siirtopäivä ei ole vielä varmistunut. Toiminta käynnistyy ensin asuntovaunusta käsin, ja näytteitä otetaan mahdollisuuksien mukaan Drive-in-näytteinä. 

Ajo-ohje koronatestaukseen rajalla.

 


28.5.2021

Aluehallintoviraston 27.5.2021 päivätyllä päätöksellä (LAAVI806/2021) maahantulijoiden terveystarkastukseen osallistuminen muuttuu pakolliseksi 1.6.2021 alkaen. Maahan tullessa rajanylittäjää pyydetään täyttämään tietonsa laplandentry.fi-sivustolta löytyvän linkin kautta (linkki avautuu uuteen ikkunaan). Lomakkeen voi täyttää jo ennen rajanylitystä. 

Pellon rajanylityspisteellä maahantulijan maahantuloedellytyksen tarkistetaan ensin rajavartiolaitoksen toimesta.

Terveystarkastukseen ei tarvitse osallistua jos:

  • on esittää todistus 7 vrk välein otettavasta viikkotestistä
  • on esittää todistus kuuden kuukauden sisään sairastetusta Covid-19-sairaudesta
  • On syntynyt 2008 tai sen jälkeen
  • kuuluu kuljetus- ja logistiikkaliikenteen henkilöstöön.

Muut henkilöt ohjataan terveydenhuoltohenkilöstön suorittamaan terveystarkastukseen.

Terveystarkastuksesta kieltäytyminen voi aiheuttaa terveysturvallisuusuhan. Jos kyseessä on ulkomaalainen, maahantulon edellytykset eivät täyty, eikä henkilö pääse Suomeen. Jos kyseessä on suomalainen, kotimaahan paluuta ei voida estää. Tässä tilanteessa arvioidaan, asetetaanko henkilö karanteeniin tartuntatautilääkärin määräyksellä. Lisäksi ilmoitetaan poliisille terveyssuojelurikkomuksesta. Tarvittaessa poliisin virka-apua käytetään tarkastuksesta kieltäytyvän henkilön tavoittamisessa. 

Pyydetään ottamaan huomioon seuraavat asiat:
Toimintamalli vie merkittävästi terveydenhuollon resursseja, jotka ovat muutenkin koetuksella. Tämän vuoksi toivomuksemme on, että kuntalaiset eivät ylittelisi rajaa ilman asiallisia perusteita. Haluamme taata myös kuntalaisten terveyspalveluiden pyörimisen.  Mikäli Ruotsiin on välttämättä mentävä, toivomme yhteistyötä. Täyttäkää tietonne järjestelmään, tulkaa testiin ja vastatkaa puhelimeen kun terveydenhuoltohenkilöstö soittaa. Terveyskeskuksen pihalla oleva testauskontti siirretään todennäköisesti rajalle, jolloin sinne siirtyy samalla myös kuntalaisten koronatestaaminen. Seuratkaa kunnan ja terveyskeskuksen tiedotteita asiaa koskien. 

Lisätietoja AVI:n sivuila:
(linkit vievät AVI:n sivuille) 
linkki Avin tiedotteeseen 
usein kysyttyä koronaviruksesta

Pellon rajanylityspaikka