-

Korona keskeyttää lähiopetuksen Pellossa

ti helmik. 16 16:10:00 2021

Meän Opinahjossa on ilmennyt koronatartunta, jonka johdosta Pellon kunnan poikkeusolojen johtoryhmä on infektiolääkäri Markku Broasin ohjeistuksesta päätynyt rajoittamaan koulun toimintaa 16.2.2021 alkaen.

Perusopetuksessa opetus keskeytyy 16.2. alkaen siihen saakka, että etäopetustoiminta saadaan järjestettyä. Lukiossa valmiudet etäopetukseen ovat olemassa ja lukion osalta etäopetus käynnistyy 17.2. alkaen. Päätös tehtiin tartuntatautilain 58 § nojalla. Päätöksen vahvistaa vielä piakkoin kokoontuva hyvinvointilautakunta, mutta poikkeusolojen johtoryhmän päätös astuu voimaan välittömästi.

Meän Opinahjossa ilmenneen koronatartunnan vuoksi vastaava lääkäri Maija Risku on päättänyt asettaa karanteeniin koko perusopetuksen ja lukion opettajat ja muun henkilökunnan. Myös lukion 1. ja 2. luokka sekä luokka 8A asetetaan karanteeniin mahdollisen altistumisen vuoksi.

Perusopetuksen toiminta on keskeytettynä 19.2. saakka ja loppuviikon aikana valmistellaan siirtymistä etäopetukseen koko perusopetuksen osalta. Tämänhetkisen tiedon mukaan koulun karanteenimääräykset päättyvät 26.2.

Poikkeusolojen johtoryhmä päätti edelleen, että tässä muuttuneessa tilanteessa on perusteltua keskeyttää myös kaikki harrastustoiminta 26.2. saakka. Keskeytys koskee myös Meän Opiston sekä musiikkiopiston toimintaa.

Pellon kunnassa seurataan tilanteen kehittymistä aktiivisesti. Tarvittavista toimenpiteistä ja muutoksista tiedotetaan mahdollisimman nopeasti oppilaiden vanhemmille Wilman kautta, ja muille kuntalaisille kunnan kotisivuilla sekä sosiaalisessa mediassa.

Kuva Meän Opinahjosta