Tornionlaakson kirjasto

Ylitornion ja Pellon kirjastojen YHDISTÄMISSOPIMUS

1. Sopimuksen tarkoitus ja sopijaosapuolet

Tällä sopimuksella Ylitornion ja Pellon kunnat perustavat uuden yhteisen kirjastolaitoksen.
Yhteisen kirjaston vastuullisena hallinnoijana, isäntäkuntana, toimii Ylitornion kunta ja Pellon kunta on sopimuskunta.

2. Kirjastolaitoksen nimi

Yhteisen kirjastolaitoksen nimi on Tornionlaakson kirjasto.

3. Palvelujen tuottaminen

Yhteinen kirjasto tuottaa kaikki Ylitornion ja Pellon kuntien kirjastopalvelut kuntien nykyisissä toimitiloissa. Ylitornion kunnan toimipiste huolehtii kirjastoaineiston hankinnasta ja huolehtii siitä, että kirjastossa on monipuolista kirjastoaineistoa, riittävästi kirjastoammatillista henkilökuntaa sekä kattava valikoima sanoma- ja aikakauslehtiä.

Sopijapuolet sitoutuvat tällä sopimuksella kehittämään kirjastopalveluja opetusministeriön kulloinkin voimassa olevien kirjastostrategioitten linjausten mukaisesti.

3.1 Palvelujen taso

Sopimuskunnat sitoutuvat pitämään yhteisen kirjaston toiminta- ja palvelutason vähintään sopimuksen solmimishetken tasolla ja mahdollisuuksien mukaan kohottamaan sitä.

3.2 Hallinto

Kirjasto kuuluu Ylitornion kunnan sivistyslautakunnan alaisuuteen. Pellon kunnalla on oikeus nimetä Ylitornion sivistyslautakuntaan edustajansa ja hänelle henkilökohtainen varajäsen kirjastoa koskevissa asioissa. Pellon kunta vastaa nimeämänsä edustajan kustannuksista. Ylitornion kunta vastaa kirjaston palveluista ja niiden kehittämisestä voimassa olevan sopimuksen mukaan.

3.3 Henkilöstö

Ylitornion kunta perustaa kaksi (2) kirjastovirkailijan tointa, joihin siirretään nk. vanhoina työntekijöinä Pellon kunnan kirjastovirkailijat. Lisäksi kunnat sitoutuvat perustamaan yhden (1) kirjastonhoitajan toimen. Molemmat kunnat vastaavat ennen sopimuksen voimaantuloa kertyneistä kirjaston henkilöstön eläkemenoperusteisista eläkemaksuista sekä kertyneestä lomapalkkavelasta.

Kullekin yhteisen kirjaston työntekijälle määritellään oma toimipaikka.

Mikäli Ylitornion ja Pellon kunnan kirjastopalvelut palautuvat näiden kuntien järjestettäviksi tämän sopimuksen irtisanomisen tai purkautumisen johdosta, Pellon kunta sitoutuu ottamaan siirtyneen henkilökunnan palvelukseensa nk. vanhoina työntekijöinä.

4. Talous ja vastuut

Kunnat saavat edelleen laskennallisen valtionosuuden (asukasluku x yksikköhinta).

Kirjastotilat säilyvät molempien kuntien omaisuutena. Kunnat vastaavat alueillaan olevista kirjastokiinteistöistä ja niiden kuluista itse.

Mikäli sopimus purkautuu, yhteisen kirjastolaitoksen aikana hankittu irtain omaisuus jaetaan asukaslukujen suhteessa. Irtain omaisuus, joka on hankittu ennen yhteistä kirjastolaitosta palautetaan alkuperäiselle omistajakirjastolle.

Kirjastomenot ilman kiinteistökuluja jaetaan asukasluvun suhteessa, joka sopimuksen solmimisenhetkellä on Ylitornio 54 % ja Pello 46 %. Kunkin kalenterivuoden lopussa asukaslukujen suhde tarkastetaan.

Ylitornion kunta laskuttaa Pellon kuntaa kirjastomenoista etukäteen puolivuosittain talousarvion mukaan. Tilinpäätöksen valmistuttua kuntien väliset kustannukset jaetaan jakosuhteessa todellisten kustannusten mukaisesti. Pellon kunta maksaa lisää, jos ennakkomaksuosuus ei riitä kattamaan lopullisia kustannuksia. Vastaavasti Ylitornion kunta palauttaa Pellon kunnalle liikaennakon.

5. Arvonlisävero

Tämän sopimuksen tarkoittama toiminta ei ole arvonlisäverollista.

6. Sopimuksen seuranta

Kirjastotoimenjohtaja antaa vuosittain raportin kirjaston toiminnasta Ylitornion sivistyslautakunnalle ja edelleen hallitukselle ja valtuustolle. Raportti toimitetaan sopimuskunta Pellolle.

7. Mahdolliset erimielisyydet

Tästä sopimuksesta aiheutuvat erimielisyydet ratkaistaan ensisijaisesti neuvottelemalla ja viime kädessä Kemi-Tornion käräjäoikeudessa.

8. Sopimuksen voimassaolo

Sopimus on voimassa 1.1.2011 alkaen toistaiseksi ja se voidaan irtisanoa päättyväksi kalenterivuoden lopussa. Irtisanominen on tehtävä sopimuksen päättymistä edeltävän vuoden loppuun mennessä. Sopimusehtojen osalta käydään tarvittaessa tarkistusneuvottelut, jos toinen sopijaosapuolista näin pyytää.

Tämä sopimus on tehty kahtena yhtäpitävänä kappaleena, yksi Ylitornion ja yksi Pellon kunnalle.