Terveydenhuolto

Dementiakoti Iltarusko

Iltaruskossa on kahdeksan pysyväispaikkaa ja yksi lyhytaikaispaikka sekä tarvittaessa päivähoitopaikkoja.

Iltaruskon tilat ovat täysin uudet, viihtyisät, kodinomaiset ja turvalliset.

Iltaruskossa asutaan kahden hengen huoneissa, jotka voi sisustaa omilla henkilökohtaisilla huonekaluilla ja tavaroilla.

Asukkaat käyttävät omia vaatteitaan, jotka on hyvä nimikoida ennen käyttöönottoa.

Iltaruskon keskeinen toiminta-ajatus on ihmisen oikeuksien kunnioittaminen, hänen jäljellä olevan toimintakykynsä tukeminen ja hyvän elämän mahdollistaminen.

Jokapäiväisessä elämässä lähdemme asukkaan tarpeista - kaiken perustana on kunnioitus. Meillä hoitotyön tavoitteena on asukkaan turvallinen ja yksilöllinen hoito.

Päivittäiseen toimintaan kuuluvat mm. ulkoilu, lukeminen, musiikin kuuntelu ja television katsominen. Lisäksi pyritään järjestämään erilaista virikkeellistä toimintaa voimavarojen mukaan.

Iltaruskossa on mahdollisuus saunomiseen. Kerran viikossa on myös jumppa- ja musiikkituokio, sekä joka toinen viikko käy seurakunnan työntekijä vierailulla.

Yhteistyötä omaisten ja läheisten kanssa pidetään erittäin tärkeänä.

Iltaruskossa toimitaan moniammatillisena työryhmänä, johon kuuluu sairaanhoitaja, hoitajat, laitosapulaiset sekä kuntohoitaja ja lääkäri.



Iltaruskon Arvot

Kymmenen aurinkoa

  • yhteistyö
  • turvallisuus
  • arjen sujuminen
  • toisten huomioiminen
  • erilaisuuden hyväksyminen/arvostaminen
  • tasapainoisuus
  • persoonallisuus
  • jokivartisuus
  • luottamus
  • huumori