Kehitysvammahuolto

Koivulakoti

Koivulakoti on kehitysvammaisten ohjatun asumispalvelun yksikkö. Toiminta lähtee asukkaan tarpeista. Jokaisella asukkaalla on oma huone sekä käytössä yhteiset kodinomaiset keittiö, ruokailu-, oleskelutilat wc:t ja sauna. Takapihalla on ilta-auringon valaisema terassi.

Asukkaita Koivulassa on yhdeksän ja he maksavat asumisestaan vuokraa ja kuuluvat ns. normaali palvelujen piiriin esim. neuvola ja hammashuolto yms. Ohjaajia on kolme vakinaista.   Ohjaaja on paikalla klo 7.00 – 21.00. Yövalvonta hoidetaan kameroiden ja ovihälyttimien avulla.

Jokaisella asukkaalla on oma hoitaja, joka huolehtii päivärutiineista poikkeavista toiminnoista ja asioinnista.

Tavoitteena on edistää asukkaan itsemääräämisoikeutta ja yhdenvertaisuutta siten, että he elävät mahdollisimman rikasta arkielämää kulloisenkin elämäntilanteensa mukaan, sekä yksilöllisesti ja suunnitelmallisesti tukea asukkaan mielekästä ja omatoimista asumista ja huolehtia hänen kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnistaan. Tavoitteet pyritään saavuttamaan harjoittelemalla ohjaajan tukemana päivittäisissä toiminnoissa tarvittavia taitoja kuten ruoanlaittoa, kodinhoitoa, asiointia ja vapaa-aikaan liittyviä asioita sekä henkilökohtaisen hygienian hoitoa. Ohjauksen apuna käytämme kuvakommunikointia.

Viikon ruokalista suunnitellaan ja toteutetaan asukkaiden kanssa, kukin vuorollaan, mikä osaltaan lisää talon kodinomaisuutta.

Osa asukkaista käy töissä päivittäin toimintakeskuksella ja osa viettää eläkepäiviä Koivulassa.

Kesä-, ym. lomat vietetään Koivulassa.

Viikko ohjelma on kuvin merkitty eteisen päiväjärjestys tauluun. Yhteisistä asioista ja tempauksista päätämme viikoittain pidettävässä ns. porinakerhossa, jokainen saa sanoa mielipiteensä mieltään askarruttavista asioista.

Henkilökohtaisten ostosten lisäksi teemme ostosmatkoja ja retkiä sekä lähiympäristöön, että päivämatkoja kaupunkiin. Elokuvat, teatterit, konsertit ja erilaisiin tapahtumiin osallistuminen on osa virkistystoimintaamme. Erilaiset teemapäivät ja juhlapyhä huomioimme leipomalla ja ruokailemalla tai kahvistelemalla kodin ulkopuolella.

Jokaisella on oikeus vaikuttaa elämänsä hallintaan ja laatuun.

Hoitotyön esimies Taina Timonen
puh. 040-563 4358
taina.timonen@pello.fi

 

koivulakoti