Kulttuuri ja meänkieli

Pello sijaitsee keskisessä Tornionlaaksossa aivan Ruotsin kyljessä. Pellolaisten puhekielessä, sekä vanhojen että nuortenkin, kuuluu vahvana ja huomiota herättävänä h-äänne. Kieliopillisesti äänne löytyy jälkitavusta vokaalien välistä. Joskus h-äänne on sanassa edempänä, joskus kauempana – molemmat paikat kuitenkin ovat kelvollisia. Tutkijat puhuvat metateettisesta siirtymisestä.

Eivät pellolaiset suinkaan ole keksineet tai lisänneet tuota äännettä tiettyihin paikkoihin, vaan kyse on vanhan h-äänteen säilymisestä Peräpohjolan murteissa yleensäkin.

Murteentutkija Veli-Pekka Lehtola on jokunen vuosi sitten tehnyt havainnon, että h-äänne on hiljalleen katoamassa muualta, paitsi Pellosta. Hyvä me.

Erilaisuus on rikkaus puhekielessäkin. Miksi siis sulautua massaan, jos pystyy erottumaan edukseen. Kirja- ja yleiskielen voi oppia koulussakin, murteen saa useimmiten kotoa ja ympäristöstä.

Rajattoman rajan ihmisinä voimme keskustella serkkupuheella eli meänkielellä puhuvien Ruotsin puolen asukkaiden kanssa. Tunnemme yhteenkuuluvaisuutta tapojen, historian, kulttuurin ja puheen kautta.

Kesällä 2015 pellolainen Väylän vaimot –ryhmä (Jaana Piippola-Kuusijärvi, Elina Sirkkala ja Kirsti Hanhirova) voitti joka toinen vuosi järjestettävän murteella puhumisen SM-kilpailun joukkuesarjassa. ”Tuomaristo oli myyty raikkaan ja lennokkaan esityksen johdosta.” (Koti-Kajaani 11.- 12.7.2015, Lasse Lyytikäinen)

”Ko soon mies kulkuttannu yökauet, niin se tuli mulla niin maha kipeäksi, että hääty juuri lähteä käyhmään täällä vasthaanotola, jos sais jonku resähtin tuohon vattakiphuun.”

”Soon ahneela paskanen loppu, ja sinun kohala taitaa olla kirjaimellisesti niin.”

Lue uutinen Pellon Murremestareista täältä.